Heräsin taas todellisuuteen. Ja se oli hyvä. Sitä ajautuu aina välillä tilanteeseen ettei näe todellisuutta. Mutta kun tapasin sattumalta henkilön,  joka sairasti myös samaa reumaa kuin minä ja lisäksi muita sairauksia. Jouduin myöntämään, että minähän olen lähes terve häneen verratessa. Hänen kätensä oli huonossa kunnossa, samoin jalat. Hänellä oli muista sairauksista johtuen myös muita oireita.

Mutta hän teki huomattavasti fyysisesti rankempaa työtä kuin minä. Hän ei valittanut vaan oli positiivinen ja hymy herkässä. Hän ei ollut saanut myönteistä eläkepäätöstä. Mutta hän vain tuumasi hymyillen, että no jospa tässä selviää vielä 3v. 

Minun työ on fyysisesti kevyttä, vain sormet rasittivat työssäni. En tosin ole valittanut sillä olen voinut ihan hyvin. Ja hänet tavattuani voin vain sanoa että minähän olen lähes terve. 

 Oli kasvattavaa tavat hänet ja kokea hänen positiivisuutensa. Positiivisuudella pääsee pitkälle tässä elämässä. On vain aina muistettava löytää jokaisesta päivästä joku positiivinen asia ja olla onnellinen siitä mitä on. Se ei varmaankaan aina ole helppoa, mutta uskokaa pois se kannattaa. Täytyy muistaa että kolikolla on aina kaksi puolta. Jos käperrymme kivuissamme  ja kykenemättömyytemme kanssa itse säälikin, niin kivut tuntuu kovemmilta ja rajoittuneisuutemme suuremmilta kuin ne ovat. 

Jos jotain ei voi tehdä niin kuin ennen,  täytyy vain löytää uusi tapa tehdä asia. Reumassa kipu on lähes päivittäinen vieras, niinkuin monessa muissakin sairaudessa. Mutta olen myös huomannut,  että kipua kestää paremmin kun suuntaa ajatukset muualle ja etsii positiivista ajateltavaa. 

Olen kiitollinen että sain tavata tuon tuntemattoman henkilön sattumalta ja keskustella hänen kanssaan. Sain niin paljon voimaa häneltä. Toivon koko sydämestäni kaikkea hyvää hänelle ja kiitän hänestä. 

Positiivista syksyä kaikille. Hymyillään, jos ei muulle niin itsellemme.